sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Liikatietävät

Onni kävi ja meidän koko porukka valmistui lukiosta ihan aikataulussa. Kukaan ei kompastunut lavalla, muistettiin Elinan kanssa ostaa äideille lyyrat, Tuomas ei mokannut kitaralla soittaessa kuin yhden kerran ja Sanni oli menossa ihan mukana. Juhlista on kovin vähän julkaisukelpoista kuvaa, enkä usko, että sukulaiset haluavat pönötyskuviaan tänne, mutta jotain jaettavaa löytyy silti, koska lahjat eivät vedä oikeuteen yksityisyyden loukkaamisesta, kai.


 
Vain Santeri puuttui, hänellä oli kai kiire jättää vihdoin tuo opetuksen kehto. Aika onnellisia naamoja, uurastus on ohi (vihdoin) ja vähän aikaa saa lukea sekä pohdiskelevaa että eroottista kaunokirjallisuutta (lahjakirjoihin viitaten) ilman aikarajaa. Ilma oli kaunis ja olo hikinen - koko päivän.




Siinä se on. Keskustelua herättänyt, mummia kauhistuttanut, muita oudoksuttanut yo-"hattuni". Totesin jo aikoja sitten, että hattu voisi olla pahinta, mitä  voisin tuona päivänä ulkonäölleni tehdä, joten päädyin Kirsi Nisosen YO-lakettiin. 'Mustavalkoinen, tyylikäs ja lyyrallinen. Silti jotain tyystin muuta kuin ajattelit'. Istui päähän ja aiheutti onnea, palkintohan sen hatun pitää olla, ei rangaistus. Ja olihan se nyt aika hienoa olla ensimmäinen Imatralainen, joka laketilla lakitettiin. Eikä sitä tiedä, saatan olla viimeinenkin.




Juhlien kaava oli sama kuin yleensäkin: ensin oli hauskaa ja sitten vielä hauskempaa. Loppua kohti puhti hiipui ja sankari nuukahti. Vieraita kävi varmaan noin kuusikymmetä ja kiersin ympäri taloa tentattavana. Viimeiset vieraat lähtivät 19:30 ja kuuden hektisen tunnin jälkeen taisin romahtaa hetkeksi matolle makaamaan. Pienen levon jälkeen jaksoin riekkua yhteen yöllä, mikä on aika surkea suoritus, mutta sallittakoon rankan viikon jälkeen.


 Meillä oli syömistä ja on vieläkin. Suolaiselta listalta löytyivät feta- sekä lohi-voileipäkakut ja karjalanpiirakat. Täytekakkujen virkaa ajoivat hyytelökakut ja pikkunaposteltavina oli mm. Nennan macaonsit. Oli niin kuuma päivä, että itse söin voileipäkakkua makeidenkin edestä ja join kylmää kuoharia.

Satumetsä

Tuhannen ja yhden yön erotiikka, Accran kirjoitukset ja Lokki Joonatan

Pieni aalto matalan kaveriksi. Vasemmalla takana iso, korkea kirkas aalto ja suoraan taaimmaisena silityslauta.

Kastehelmet

Irregulas choice, toiveita on kuunneltu - taas.

Itseaskarreltu kortti, vasara-ruuvimeisseli ja korvikset, joille on mahdollisimman vähän käyttöä.
Eikä siinä edes kaikki, mutta en jaksanut kuvata enempää, olo kun on vieläkin vähän heikko. Päivä tuntui pitkältä ja sen eli vähän kuin sumussa, kaikki suuret päivät ovat siinä suhteessa niin samanlaisia. Eikä siihen koskaan osaa varautua.

Opiskelu on hetkeksi ohi, mutta kesä menee töissä ja teatterilla, syksyä odottaen ja heinäkuun tuloksia jännittäen. 'Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät'.

1 kommentti:

sannni kirjoitti...

Olin menossa mukana??! Epailitteks sitte?