Kun pelto kuoli

Talomme vieressä kasvanut pelto korjattiin ja pidimme sille Elinan kanssa muistojuhlat. Juhlat alkoivat kahdella kauppareissulla, ensimmäisellä kierroksella ostimme kaiken tarpeellisen, kunnes kotona, hapotuspolkemisen jälkeen huomattiin hiivan unohtuneen. Ja eikun takaisin kauppaan, ostamaan pankkikortilla se viidenkymmenen sentin hiivapala. Kaiken reippailun jälkeen vatsa kurni ja kokkailimme erittäin yllättävän ruokaratkaisun, bravuurimme kana-feta-salaatin, jok muuten näytti ja maistui aikas herkukkaalta. Samalla testattiin uutta astiastoa, lautaset KoKo ja aterimet Flirt, jotka muuten hyvin sopivat suuhun (: Kun vatsat oli ahdettu täyteen, siirryime samoilemaan (siis kävelemään) parturoidulle pellolle, kamera tietysti mukana, kengät heti alkuun mutaisina, mut se ei paljoo menoa haitannut. Kuvailtiin, tai, siis pääasiassa Elina kuvaili ja mie poseerasin, tai poseerasin ja poseerasin. Jatkettiin heinäpellolle, joka oli vielä täydessä mitassaan, käveltiin mutajoen vartta, sitä tavallista, edustavia kuvia hyvin vähän, aikaa kului 1,5h.

Saunottiin ja uitiin, uitiin ja saunottin, jonka jälkeen leivottiin, patonkitaikinasta tehtyjä täyteleipiä, eli peruspatonkiohje, annetaan kohota, levitetään kahdeksi lätkäksi pellille, voidellaan tuorejuustolla, pari kalkkunasiivua, oliiveja, juustoa, suolaa ja pippuria, kääräistään täytteet piiloon ja voilá´(: sitten tietenkin uuniin ja tämännäköisiä meillä tuli:

Edellisessä kirjotuksessa Elina jo esitteli toisen leffan, siitä toisesta ette arviota saa, mutta vihjaan, että Camp Rockin biisit jää päähän soimaan.

Kohta saattekin lukea teatterilaivan hehkutuksen, seehen asti, see ya,

-Vilma