sunnuntai 1. syyskuuta 2013

... But this is.

Olin kirjoittanut jo kaikkea syvällistä barbileikeistä elämän ensimmäisiin luokkiin,
mutta sitten tapahtui
Samuli Putro.



"Valkolakki märkänä kun juoksee kädet ylhäälläJa huutaa "Helou vapaus!" Niin tähän suoran leikkausLasket muuttolaatikon ja naapurusto hahmotonElämä on juhla"
Niinhän se tapahtui, että elämäni on jälleen MUUTOSkohdassa. Mutta ihaninta ja pelottavinta on, ettei MUUTOSTA voi estää. MUUTOS tulee jos on tullakseen. Mutta jos jonkin on MUUTUTTAVA, niin MUUTTUKOON kaikki saatana sitten ja kunnolla. Kerran minäkin MUUTIN niin MUUTTAKOON blogikin. 
Toivottavasti toistin "muuttaa"-termiä tarpeeksi, jotta viestini varmasti välittyi.
Jos en, niin. Tässä. Se. Tulee.

Minun uusi osoitteeni: *************** 00740 Helsinki
Blogin uusi osoite: www.lily.fi/blogit/close-enough

Putron mukaan Elämä on Juhla. Juhlathan ovat yleensä jonkin uuden saavuttamista ja kasvamista; siirtymäriittejä. Niinpä saatte ihailla tärkeimpiä aikuistumisriittikuviani aina blogin alusta sen loppuun (= kahdeksannelta luokalta ylioppilaaksi):
Konfirmaatio-kuva 
Peruskoulun päättö-kuva
Lukion aloitus-kuva 
Wanhojen tanssi-kuva
Penkinpainajais-kuva

Ja viimeisin eli...
Ylioppilaskuva
Onhan noihin väleihin mahtunut vaikka mitä. Nyt ollaan sitten taas jännän äärellä, kun elämänvaihe "Minunpitäisipitäähuoltaitsestänimuttaenoikeinosaa" sai alkunsa 7 päivää sitten.
Tosiaan, C'est la vie oli ainakin vähäksi aikaa tässä. Lisää riittejä ja höpötystä uudessa osoitteessa (kyllä, kauhuksesi tämä ei ollutkaan eeppinen lopetus, vaan -aloitus).
Lopuksi vielä lämminkarvainenhalinalle-KIITOS kaikille. Ihan vaan kaikille!
-Ellu, muistakaa: Elämä ON juhla.

tiistai 27. elokuuta 2013

This is not a goodbye

Alkuhuomautus: Minulla on kaksi ystävää, jotka ovat vahvistava poikkeus sääntöön josta mainitsen. Ihan vaan tiedoksi, puspus sinne !


Kirjoitan ja poistan kokoajan. Vilkuilen ulos, kirjoitan ja poistan. En tiedä mitä pitäisi sanoa. Tuntuu jäähyväisiltä, vaikkei nämä sitä olekaan. Ensimmäinen kunnon blogi ja blogikoti on vähän kuin ensirakkaus tai kotikaupunki: siihen ei kuulu jäädä, siitä kasvaa ulos eikä se enää toimi uuteen elämäntilanteeseen. On haikea olo, tässä blogissa kirjoitin viisi vuotta, mutta fakta on se, etten enää ole se "C'est la vie:n villu" joka häpeää hampaitaan, katsoo maailmaa kuuluisien vaaleanpunaisten lasien läpi ja jonka mielestä sen jalat on liian suuret ja rinnat liian pienet. Villusta on erinäisien vaiheiden kautta kasvanut itseensä enemmän luottava Vilma joka on opetellut uskomaan, että kun opiskelukaveri sanoo out of nowhere Memphiksen terassilla, että "sulla on kyllä ihan mahtavat silmät, siis oikeesti, ihanan väriset", se ihan oikeasti tarkoittaa sitä. Ja että ne ihan oikeasti on.

 (Joku poika esittää tossa ulkona lannetanssia pelkkä pyyhe päällä, so hot.) Ajatus katkes.

Alan pikkuhiljaa pääsemään irti siitä roolista, mikä minulle on luotu ja saamaan itseäni esille. Uusi kaupunki ja uudet ihmiset, ei ennakko-odotuksia eikä valmiita kaavoja, voi hengittää meri-ilmaa ihan vapaasti. Siksi on luonnollista jättää tämä ensirakkaus, joka nosti innon koko bloggaamista kohtaan ja kokeilla uutta juttua uudella pohjalla. C'est la vie on menneisyys, kohta saatte tietää mikä on nykyisyys. Tulevaisuudesta en tiedä, se näyttää kiviseltä, koska keskuskampuksen tiet ja talot ovat kivisiä. Ei se muuten näytä, se näyttää uudelta, ihanan uudelta ja jännittävältä ja siltä, että sillä on paljon antaa, ihan niin kuin tällä kaupungillakin.

Mutta kuten kuuluukin, muistelen tätä lämmöllä. Palaan tänne aina välillä ja selaan koko tarinan läpi, hymyilen menneisyydelle, juon kaakaota ja pyörin Ikean koivutuolilla kuin väkkyrä. Ihan niin kuin nyt. Ja jos siltä tuntuu, otan Elinan kainaloon ja roudaan takaisin tänne, who knows, tämä odottaa täällä lähes yhtä varmasti, kuin se kotikaupunki.

Ja ihan tiedoksi, nykyään pidän jalkojani ihan sopivina ja rintojeni kokoa täydellisenä.

-Vilma



sunnuntai 25. elokuuta 2013

Muutto -uusi seikkailu





Eilen skumppaa juodessani totesin iloisesti, että olen vihdoin löytänyt kännykkäni kameran. Kuten kuvista huomaatte se ei ole oikeasti se, minkä olen löytänyt, vaan löydökseni on kamerani laturi. Olen paha hävittämään lahjoja ja siksi laturikin loikoili käyttämättömän kassin pohjalla hyvän tovin. Hävitettyihin tärkeisiin juttuihin lukeutuu myös timanttisormus ja maapallokoru, harmittaa.

Pointti on kuitenkin se, että lähden tänään. Mukaan otan luksusjuttuja, kuten hyvää kahvia, appelsiinimarmeladia, suklaata, uuden muumimukin ja punaviiniä. Klemmarista väsäsin sydämen ainakin puoli vuotta sitten ja löysin sen kassakoria siivotessani. Meinasin ensin heittää roskiin, mutta tulin toisiin ajatuksiin: kuka hullu nyt rakkauden heittää menemään? Mukaan sekin, tuomaan hyvää onnea - tai ainakin rakkautta. Seuraavan kerran bloggaamme Helsingistä ja ehkä jo uudesta osoitteesta.

Sanokaa hei hei !

-Vilma

perjantai 23. elokuuta 2013

Rakkain terveisin, kassatäti

Tämä blogi on yleensä pidetty puhtaana mielipideteksteistä joissa argumentoidaan CAPS LOCKin avulla, käytetään kirosanoja eikä lisätä kuvia. Nyt on kuitenkin niin, että olen 9kk:n odotuksen jälkeen synnyttänyt pojan.

Siis sulkenut Citymarketin henkilökuntapuolen oven. Olen jo pidemmän aikaa hautonut päässäni asioita, joista haluaisin avautua. Juttuhan on niin, että monet asiakkaat, ehkä pelkkää vittumaisuuttaan tai sitten omaa yksinkertaisuuttaan, ovat perseitä. Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mutta koska varoitin siitä etukäteen, (tavallaan) on pakko lunastaa varoitus. Nautin itse suunnattomasti kaupassa käymisestä, ainakin vielä, ja olisi mukavaa, jos siitä voitaisiin tehdä jollain lailla nautittavaa myös kassatädeille. Älkää siis kutsuko heitä tädeiksi.

Varoitan myös tässä vaiheessa, etten ole tehnyt tälle tekstille runkoa, eikä tämä sen takia sisällä ajatussiltoja. Oodi hyppimiselle.

ENSINNÄKIN, lähdetään perusasioista:

1. Kun portti on kiinni, valo sammuksissa ja "kassa suljettu"-lappu hihnalla kassa on kiinni. Tällöin hihnalle ei lasketa tavaroita - ei vaikka olisi hyvinkin luultavaa, että kassa piakkoin avautuu.
2. Kun portti on auki, valo palaa ja hihnalla ei ole "kassa suljettu"-lappua kassa on auki. Tällöin ei ole tarpeellista kysyä onko kassa auki tai saako siihen tulla.
3. Kaikista tärkein ja yksinkertaisin, jonka kaikkien luulisi tietävän: ÄLÄ LAITA KASSAHIHNALLE SETELEITÄ. Aamen. Kuka idiootti niin tekee ? Rikkaat ? Sama pätee pullolappuihin, ne menee sinne väliin, ennen kuin myyjä ehtii reagoida, sitten ei auta itkeä, oma vika.

Sitten, on todella hienoa, että lainkuuliaiset ihmiset avaavat kassinsa kassalla, vaikka niitä olisi se kuusi tyhjää kauppakassia. Ei millään pahalla, mutta minua ei kiinnosta onko ne kassit tyhjät vai täynnä jotain epäilyttävää. Ellei ne kassit ole kiinni timmissä kropassa ja hyvässä huumorintajussa. Ja täynnä.

Haluan myös korjata yleisen harhaluulon : kassatyöntekijä EI välttämättä muista mikä juusto oli tarjouksessa ja saiko alennuksen plussakortilla, eikä paljonko se alennus on. Sori, kaikkea ei voi muistaa, muistan sentään toisen maailmansodan. Tähän liittyen, moni asiakas taas muistaa itse jokaisen tarjoustuotteen hinnan. Se on  hienoa, mutta sitä hintaa ei tarvitse sanoa aina ääneen, kun tuote vedetään kuitille. Ärsyttävää.

Ihan pieninä juttuina myös:

-Älkää nostako niitä 24-tölkin kaljalaatikkoja hihnalle, kiitos. Älkää myöskään jättikokoisia vessapaperipakkauksia tai televisioita.
-Tornit ovat hienoja, mutta älkää kasatko niitä kassahihnalle. Älkääkä varsinkaan muovikassien päälle.
-Jogurttipurkkeja ei kannata lastata ensimmäiseksi, maidot kannattaa, ihan vikkinä vaan.
-Jos niitä maitoja on kuusi, kerro se ennen kuin olen vetänyt tuotteen kuitille ja se on jo käteni ulottumattomissa.
-Onko ne seitsemän erimakuista jogurttipurkkia oikeasti pakko tunkea samaan pussiin ja solmia pussi umpisolmulle ? Miksi?
-Älkää pussailko kassajonossa. Olen syyllistynyt ja tiedän kyllä, että se on kivaa ja ihanaa ja maistuu hyvältä tai El Macolta, mutta älkää, jooko. Ahdistaa.
-Ei haittaa, jos olette unohtaneet punnita tuotteen. Se haittaa, jos olette punninneet sen ja rytänneet tarran niin huonosti, ettei viivakoodinlukija lue sitä.
-Olisiko hankalaa tarkastaa, että niissä kengissä on se viivakoodi mukana ? Ei riitä, että muistatte hinnan.

Eikä tämä tähän lopu. TAX FREE. Voi hyvä luoja. Tax-free kassat on merkitty ainakin neljällä kattokyltillä sekä kahdella käytäväkyltillä. Sitten suomalainen änkyrä tunkee itsensä jonoon, latoo ostoksensa kassalle ja aloittaa armottoman huokailun siitä, miten on kiire, ei huomannut, että tämä on tax-free tai, että voisiko olla erikseen tax-free-kassoja (koska ei ole edelleenkään huomannut jonottavansa sellaiseen) ja naputtaa samalla sormillaan kaiteeseen. Tax-freelle tultaessa on myöskin aina pakko kysyä, että saakos tässä puhua suomea. Ei, ei saa, nimeni on Vilma ja puhun joko venäjää tai englantia.

Paitsi etten puhu venäjää. Ja sitä on vaikea käsittää. Lause "I don't speak russian, only english" on liian hämärä. Myöskin yksittäiset sanat, kuten name, address, signature ja passport ovat monille naapureillemme hepreaa. Kun sanat sanoo venäläisellä aksentilla, asia menee kyllä perille.
Naapureillemme yleistä on myös se, että jostain syystä rouvat ovat tottuneet maksamaan miestensä magneettijuovakortella. Öööö, ei käy ? 

Ärsyttää myös, ettei nainen voi ostaa autopesua, vaikka auto vaatisi ja tarjous olisi hyvä, koska 'Antaa miehen hoitaa miesten jutut'. Just, jos ikinä sanon noin, ampukaa vesipyssyllä silmään.
Miehet taas eivät voi kerätä leimoja, joilla saa Iittalaa puoleen hintaan, koska 'En mie tiiä mite mei rouva haluu'. Jaha.

"Sirun luku epäonnistui, anna kortti kassalle. Tapahtuma hylätty- niinpä tietysti". Hienoa, että osaatte lukea, ei silti tarvitse tehdä sitä ääneen.
Ja jos PIN-koodi menee väärin, sitä korttia EI vedetä sieltä koneesta ulos, se hidastaa ihan sairaasti sitä toimintaa siinä.
Plussa-kortti vedetään niin, että magneettijuova on alhaalla ja koneeseen päin, maalaisjärjellä vain niin päin kone voi lukea sen juovan.

Ei saa hämmentää kassaa kehumalla kauniiksi ja pyytämällä numeroa. Vähemmästäkin menee pasmat sekaisin.

Jos olet lukenut tänne asti, kiitän syvästi. Tuntuu, että vaikka mitä jäi sanomatta, mutta ainakin oloni on vähän kevyempi.

Oli myös niitä ihania asiakkaita, jotka hoitivat aina kaiken mallikelpoisesti eivätkä haisseet pahalle. Ja niitä vielä ihanampia, jotka ostivat kukkia ja lauloivat onnittelulaulun, vaikka ympärillä oli ihmisiä.

Pakko myös myöntää, etten minäkään aina ollut paras asiakaspalvelija. Pyydän anteeksi sitä, että väsyessäni kysyin, haluaako asiakas kuittikoneen ja sitä, että meinasin oksentaa tuoreiden perunapiirakoiden päälle vahvan hajun takia ja varsinkin sitä, että näytin kesän aikana niin monta kertaa henkistä keskisormea niin monelle asiakkaalle. Sori.

Kassakollegat, mikä teitä ärsyttää? Ja asiakaskollegat, mikä teitä palvelussa ärsyttää ?

-Vilma, entinen 'kassatäti'.

P.s. tietovisa vielä !!! Kuka tietää nopeiten omasta muististaan paljon maksaa iso ES?  Koska minä ainakin !


torstai 22. elokuuta 2013

Lähtölaukaisimella.

takki Äidin vanha, paita h&m, housut lindex, kengät converse all star

Eilen olimme kuvainnollisesti viimeistä kertaa moikkaamassa kotikaupunkikavereita ja ihastelemassa oman teatterimme kykyjä. Ja tulihan siinä vähän itku silmään, kun tajusi,
miten mahtava harrastus ja ystävät meillä on ollut
kaikki nämä vuodet.
Samalla päätettiin pitkästä aikaa esitellä vaatekaappiemme sisältöä.
Nyt seuraa kaksi huomautusta.
1. Minun naama näyttää höpsöltä.
2. En ole varma miten kuvat asettuivat /:

 huivi bikbok, takki zara, laukku acessorize, housut veromoda, kengät converse all star

Laittaisin tähän loppuun jonkin hymyilyttävän kuvan meistä ja hyvästäihanastaystävästämme Viivistä (joka muuttaa pois huomenna), mutta olen väärällä koneella.
Niinpä laitan kuvan minusta vaatteideni keskellä, kun en osaa päättää mitä ottaisin ja mitä jättäisin:



(But Viivi, we still love you, LOVEEEEE<3 font="">


-Ellu

tiistai 20. elokuuta 2013

Neljä pientä kuvaa


Mitäkö tein tänään ? No vaikka mitä enkä mitään !


Kävin työterveyden verikokeiden jälkeen kakkosaamupalalla, nam ! (Vereni on kunnossa, minusta ei tiedetä, ei jatkotutkimuksia, pyh.)


Olin töissä. Enää kolme päivää supertyylikästä asua, kuinka surullista.


Sain fuksikirjeen ja : Oh my shit, nyt se alkaa. Fuksipassi sisältää tehtäviä, kuten viini-iltaan osallistumista ja sen jälkeisenä aamuna luennolle osallistumista. Jos joku ei näe, passin kannessa lukee: "The morning after orientation - I have no memory of this place". Toistan: oh my shit.


Kävin parturissa. Otan harvoin kuvia itsestäni, yksi syy siihen on se, etten useinkaan pidä itsestäni kuvissani. Pidän kuitenkin leikatuista hiuksista, uudesta villapaidasta, kultaketjusta ja silmien väristäkin aika usein.

Mitä te teitte ? Tiedän ainakin mitä joku nätisti sanottuna kakkapää teki: varasti minun loistokkaan, mahtavan ja rakkaimman pyöräni. Jos joku näkee punaista Tunturi Pregoa ilman pirikelloa, niin napatkaa takaisin !

-Vilma

maanantai 19. elokuuta 2013

Muutto muutosta muuttoon

Olimme Elinan kanssa äsken hallinnollissbyrokraattiskostruktiivismitälie-teellä. Puhuimme asiasta ja asian vierestä, mutta yli muiden muutosta, muutoksista ja muutosta.

Elämässä on tapahtunut ja tapahtuu nyt aika todella paljon ja on aika katsoa eteenpäin. Tämä blogi perustettiin joskus, kun olimme kahdeksannella luokalla, ja viidessä vuodessa on kaksi tyttöä muuttuneet niin paljon, ettei niitä edes tytöiksi tunnista: alkaa olla pikkuhiljaa aika katsoa peiliin ja nähdä nainen.

No, olen jauhanut koko kesän syvällisyyksiä uusista aluista ja blaa blaa alkaa jo ärsyttää - konkreettisia juttuja peliin ! Tänään päätimme, että meidän blogimme aika on nyt muuttaa. Emme oikeastaan pohtineet tätä paljoakaan, vaan menimme mutu-tuntumalla. Samalla, kun paikka vaihtuu vaihtuu myös nimi ja kirjoituspaikkakunta, nyt mennään eikä meinata. Lily.fi on suhteellisen nuori blogiyhteisö, jossa on helppo pitää blogia ja helpompaa tulla nähdyksi. Tämä tuntuu hyvältä.









Nyt saa rynnätä kirkon ovista ja huutaa "VASTUSTAN". Kuka vastustaa ja kuka puoltaa, mitä mieltä armaat yhdeksän lukijaamme ?

-Vilma



p.s.    Eteenpäin menemisestä puheenollen, sain vihdoin uuden pullonkorkinavaajan, menetin (kuinka dramaattista) edellisen yli kaksi kuukautta sitten, eli jo oli aikakin. Uusi on hieno ja huomattavasti kompaktimpi, tämän kanssa talsin vielä kauemmin ! Pienet symboliset asiat, oi.